Ciabatta!

Mikä nyt olisi ihanampi aloitus päivälle, kuin ämpärillinen maitokahvia ja täytetty ciabatta-sämpylä.

No, ehkäpä samppanjatryffeli. Mutta nyt ei ole kyse siitä.

Tätä reseptiä on hieman muokattu alkuperäisestä APPP-reseptistä, Ciabatta au Levain Liquide. Alkuperäinen resepti on mielestäni hiukka liian iso mahtuakseen mukavasti pellille, joten pienensin sitä, paistoaikoja muutettu ja niin pois päin. Mutta ainakin minun keittiössäni tämä versio näyttää toimivan oikein mainiosti. Leipä on todella ilmavaa ja reikäistä, kuori rapeaa.

Yummm!

400 g puolikarkeita vehnäjauhoja
≈ 120-150 g leivontakuntoista juurta
280 g vettä
1/4 tl kuivahiivaa
12 g suolaa

Sekoita ainekset ja vaivaa. Laita kevyesti öljyttyyn astiaan nousemaan 2 tunniksi. Venytä ja taittele ensimmäisen tunnin jälkeen. Taikina on todella märkää ja tarttuu joka paikkaan, käsittele sitä siis varovaisesti.

Jaa taikina 4, 6 tai 8 osaan, miten mielit. Minä kannatan kahdeksaa. Anna seistä peitettynä 45 minuuttia (tässä vaiheessa jauhotettu silikonialusta on kätevä). Venytä palat muotoonsa ja laita pellille kohoamaan vielä 45 minuutiksi.

Paista 250 asteessa 8 minuuttia höyryllä ja 10-12 ilman.

Published in: on marraskuu 14, 2009 at 10:11 am  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Jyvää pöytään

Aika korkata uunituore (ha ha) ruokablogi menemällä suoraan asiaan.

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni mysliä.  Ja kyllä, suhteeni kaupan muroihin on nyt pilattu loppuelämäkseni. Tästä varoiteltiin jo alkuperäisen ohjeen yhteydessä:  Homemade Granola – You’ve Been Warned. En uskonut, en pelännyt,  en ehkä edes välittänyt. Seuraavassa aavistuksen verran muunneltu versio, joka sopii paremmin omaan keittiööni.

Aiheesta intoutuvia saattavat kiinnostaa myös myslipatukat.

Muromysli

8,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl kookoshiutaleita
3 rkl pellavansiemeniä
3 rkl seesaminsiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
1,25 dl pähkinärouhetta (mantelia & hasselpähkinää)
2 tl kanelia
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl auringonkukkaöljyä
4-5 rkl hunajaa

Kaikki aineet sotkotetaan sekaisin, ja kaadetaan (silikonialustalla tai leivinpaperilla vuoratulle) uunipellille. Paistetaan 175 asteessa 20-30 minuuttia, välillä hämmentäen. Nostin pellin ulos ensimäisen kerran 10 minuutin kohdalla, sen jälkeen vähän useammin, aina kun pinta näytti tummalta, ja kääntelin lastalla.

Kun valmis muroke on hieman jäähtynyt, sekoitetaan mukaan 2-3 dl kuivattuja karpaloita.

Fantastista!

Published in: on lokakuu 6, 2009 at 6:28 pm  Jätä kommentti  
Tags: